Tapaturma Muistutus

Törmäsin eilen sattumalta erääseen henkilöön, jonka olin nähnyt vain kerran aikaisemmin. Ensimmäinen kohtaamisemme oli 20.01.2011 n. klo 06.50, kun autoni takarengas suistui tiensivussa olevaan railoon jonka seurauksena auto kääntyi kohti vastaantulevaa autoa. Törmäyksen iskusta autoni tömähti myös takana olevaan. Tämä takana olevan auton henkilö muistutti minua eilen ikävällä tavalla, mitä reilu vuosi sitten tapahtui.

  Aluksi hän ei tunnistanut minua, sillä ensi kohtaamisemme oli hyvin kaoottinen ja kaikenlisäksi ulkona oli pimeää. Kun kuulin hänen kavereidensa lausuvan hänen nimensä, päätin esitellä itseni. Näin jälkeenpäin ajatellen aiheutin itselleni vain syviä tunnon tuskia.

  Kun hän viimein ymmärsin kuka olin, hän halasi minua kovasti ( oli voimakkaassa humalassa ) ja aloitti puheen, miten hänen elämänsä on sujunut tapahtuman jälkeen. Hänen elämänsä ei ole ollut ruusuista tuon kolarin jälkeen. Hänen olkapäänsä oltiin leikattu ja hänen toinen jalkansa on jotenkin kipeä, ettei hän pystynyt kävelemään pitkään aikaan lainkaan. Vakuutusyhtiö ( yllätys yllätys ) ei korvannut kuin romullisen menetyksen. Kun hän puhui elämästään, minulle tuli valtava syyllisyyden tunne. Hän kertoi jopa suunnitelleen itsemurhaa monta kertaa, sillä elämä oli vienyt hänet kunnolla alamäkeen myös muiden syiden vuoksi. Vaimo oli lähtenyt, talo mennyt alta ja KELA korvaa pienen osan kaikesta tästä tuskasta. Syyllisyyden tunteeni vain kasvoi, mutta en osannut sanoa mitään järkevää. Myöntelin ja ilmeilin, kun hän kertoi.

  Lopulta minun oli vihellettävä peli poikki, kun hän alkoi käydä liian läheiseksi. Hän käski, että minun olisi mentävä hänen luokseen, koska meillä on kuulemma selvittämättömiä asioita. Lisäksi hän tokaisi jotain hyvin pervonomaista saunomisesta ja kylpemisestä, jolloin minulle riitti. Eikö riittänyt, että hän syyllisti minua ( vaikka sanoi kyllä monesti, ettei syytä minua vaan tienhoitajia ja valtiota ) vaan piti vielä alkaa kunnolla ahdistelemaan. Minusta tuntuu pahalta, vaikka yritän selittää itselleni, että hän oli humalassa ja kohtaamiseni nostatti hänelle tunteet pintaan.

  Minua vain pelottaa, kun hän puhui niin terävään sävyyn, että pitäisikö minun olla varuillani? Hän selvästi kertoi kavereilleen, kuka olin ja sain jatkuvasti katseita osakseni. Hän istui koko ajan selkäni takana, joka ahdisti minua. Lopulta, ennenkuin hän lähti, hän syöksyi vielä halaamaan minua.

  Näin jälkeenpäin olen ajatellut asioita. Minä olen päässyt asiasta yli, mutta tämä outo tapaaminen yllättäen kuohutti mieltäni todella. Mietin, miksen vain pyytänyt anteeksi ja pyytänyt häntä jättämään minua rauhaan. Lisäksi hän olisi voinut nostaa syytteen minua vastaan, mutta ei tehnyt sitä silloin.

   Onko se täysin minun syyni, että hänen elämänsä on pilalla ja hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin päättää päivänsä oman käden kautta?