Uskomattomia asioita tapahtuu jatkuvasti. Lehdet ovat täynnä onnettomia uutisia, perheessäni koetaan jatkuvasti epäonnistumisia eikä omakaan olotilani ole maailman parhainta. Olen huomannut, ettei tänä vuonna kevät ole piristänyt minua samalla tavalla, kuin muina vuosina. Olenko normalisoitunut psykologisesti, etten koe samanlaista järisyttävää iloa pimeyden jälkeisestä valosta. Ehkäpä..

Suurin stressin aiheeni on tällä hetkellä päättyvä osakuntoutustuki ja lähinnä se, jatkaako KEVA sitä vuodeksi eteenpäin. Osakuntoutustukeni päättyy 31.05.-13 ja uusi on haettu alkavaksi heti 1.6. lähtien. Psykiatri anoi minulle suoraan 2 vuotta, mutta epäili, ettei KEVA myöntäisi kuin vuodeksi eteenpäin. Oma henkinen hyvinvointini riippuu todella paljon tästä, jatkuuko kuntoutustukeni, edes sen vuoden verran. Olen anonut työpaikaltani osa-aikaista työaikaa ja se tulee minulla jokatapauksessa jatkumaan, vaikken saisikaan KEVAlta rahallista avustusta. Se vain tietää minulle ja kumppanilleni lisää stressiä. 

Olen tällä hetkellä muutenkin käyttäytynyt todella oudosti viime viikkoina. Olen itkeskellyt, myös töissä, jonka vuoksi olen ollut muutamina päivinä ihan sairaslomalla. Kotona saan olla rauhassa ulkopuolisilta ärsykkeiltä ja nukkua univelat pois. Lääkitykseni ei tunnu auttavan, tosin olenhan syönyt tätä lääkitystä jo useamman vuoden. Pyysin lääkkityksen vaihtoa tai lisäystä, mutta siihen psykiatri ei suostunut, sillä minulla on kuulemma paras mahdollinen lääkitys tällä hetkellä. Se ei vain tunnu siltä..

Lisää stressiä elämääni tuo alakerrassa asustavat meluajat. Kärsin usein migreenistä tai jännityspäänsärystä, eikä alakerrasta kuuluvat huudot, itkut ja ennenkaikkea tajuton bassonjytke helpota oloani lainkaan. Aina, kun basso ja tajuton bilemusiikki lähtee alakerrassa käyntiin, sykkeeni nousee yli 150 lyöntiin, hermoni kiristyvät, päätäni alkaa jyskyttämään ja lopulta joudun rauhoittamaan itseäni syvähengityksen ja itseni keinuttamisen voimin. Joskus ärsytys nousee nopeasti liian korkealle ja silloin minulla tapahtuu napsahdusmainen reaktio päänupissani ja raivostun niin, että hajotan jotain. Tämän jälkeen iskee paniikin- ja ahdistuksenomainen olotila ja pakenen usein suihkun lattialle rauhoittumaan. 
Kerran kumppanini kävi pyytämässä, että laittaisivat musiikkia pienemmälle, eikä mennyt kauaa, kun musiikki hiljeni. Minä itse en vain uskalla mennä sanomaan, koska usein noina hetkinä olen niin ärsyyntynyt ja raivon partaalla. Raivouksissani saattaisin tehdä jotain vahingollista alakerran asukeille.

Onneksi mitään peruuttamatonta ei ole vielä tapahtunut. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei tämä alue ole meille sopiva asuinpaikka, kissojenkin vuoksi ( he ovat välillä todella stressaantuneita ). Niinpä olemme ajatelleet etsiä rauhaisamman asuinalueen kesän aikana.