Ystävä

Ystäviä pitäisi tavata useammin. Tapasin eilen pitkästä pitkästä aikaa erään ystäväni, johon tutustuin aikoinaan työnmerkeissä. Olimme eri planeetoilta tuolloin, mutta joku vaan synkkasi. Niinpä tapailimme myös vapaa-ajalla. Kummallakin on tarve parantaa maailmaa. Kumpikin olemme voimakastahtoisia ihmettelijöitä. Kummallakin on hyvä huumorintaju, joka ei tosin aina pysy hyvän maun rajoissa. Mutta kelläpä pysyisi?

Viime näkemisestämme oli kulunut ainakin vuosi, ellei enemmänkin. Nykyään kun ei pysy enää ajan mukana. Sitä kulkee jatkuvasti ainakin pari kuukautta jäljessä. Kohta taas vaihtuu kuukausi ja minä junnaan edelleen tammikuun puolella..

Varmasti moni havahtuu toisinaan siihen, kuinka arki vie mukaansa oravanpyörään ja vuodet valuvat kuin vesi sormien välistä. On jopa traagista huomata täyttävänsä taas vuosia, kun tuntuu ettei edellisistä syntymäpäivistä ole kuin hetki. Sitten alkaa laskemaan omaa ikäänsä. Minä lopetin laskemisen sen jälkeen kun täytin 22.

On epäreilua, kuinka työ, harmaa arki ja mahdolliset velvollisuudet vievät suurimman osan ajastamme. Siksi onkin hyvä välillä istua hyvän ystävän kanssa kahvipöydän ääreen ja jutustella asiat järjestykseen. Pari päivää sitä pysyykin kartalla, mutta sitten taas ajantaju hukkuu arjen pyörteisiin.

Onneksi kevät koittaa pian ja silloin aion olla kartalla päivistä, hetkistä ja tunnetiloista. Tavata enemmänkin ystäviäni, käydä katsomassa pieniä vauvoja, joita sukuumme on siunaantunut lähi kuukausina. Haistella ulkoilman keväisiä tuoksuja, maistella Pääsiäisenä suklaata ja aivastella siitepölyallergiaani. Ehkä tänä keväänä muistan aloittaa allergialääkkeen ajoissa...

Ystävänpäivärieha

Lauantaina oli Ystävänpäivä. En juurikaan muistanut ystäviäni, en edes lähettänyt korttia kenellekään. Sovimme kuitenkin pienen kaveriporukan kesken, että lähdetään ulkoilemaan.
Niinpä lauantaina sovimme treffit järven rannalle. Onneksi ei ollut paljoa pakkasta. Sovitulla treffauspaikalla seistä nökötti jo useampi tuttu kasvo, kun saavuin paikalle. Tarkoitus oli kävellä jäitä pitkin lähisaareen paistamaan makkaraa.
Jää vaikutti kestävältä. Minä nimittäin pelkään mennä jäälle, mutta lopulta muut saivat minut vakuuttuneeksi jään lujuudesta. Alkumatka menikin hyvin, jäällä oleva lumi ei paljoa upottanut. Silloin tällöin jalka saattoi humpsahtaa lumeen, mutta ei kovin montaa kertaa.
Kun lähdettiin keskemmälle järveä, lumi upotti hieman enemmän ja tuli paljon märkiä kohtia. Jouduimme kiertelemään jäällä, jottei tarvitsisi mennä märkien lammikoiden päältä. Kun pääsimme yhden märemmän kohdan ohi, oli edessä jo toinen. Lopulta päätimme kääntyä takaisin, jotteivat kengät ihan totaalisesti kastu.
Olimme kulkeneet pienen saaren ohi, joten päätimme pysähtyä siihen. Tunnin tarvottuamme hankisella jäällä, olin aivan hikinen, eikä palelemisesta ollut tietoakaan. Kaivoimme vilttiä esiin ja istuuduimme maahan. Miehet hoitivat nuotion.
Eräs ystäväni tarjoili ulkomaalaista anisviinaa. Sen olisi vissiin pitänyt maistua hedelmäiseltäkin, mutta meikäläisen suuhun se pieni tilkka oli pahan makuista. Ihmettelimme, kun ystävämme pystyi juomaan isompiakin hörppyjä kyseistä litkua. Prosentteja oli kuulemma 40. Kavereillani oli myös koiria mukana. Pienin koira ihan tärisi, kun toinen oli vähän kastunut jäällä.
Viimein nuotio paloi ja kaikki kaivoivat makkaroita esiin. Pari oli käynyt vuolemassa makkaratikkuja lähimetsästä. Siinä me nökötimme leirinuotiolla ja paistoimme makkaraa ja kiehautimme glökiä pannussa. Kaikkeen oltiin varauduttu. Ja kyllä täytyy tunnustaa, että pitkästä aikaa maistui nuotiomakkara hyvältä. Päälle vielä lämmintä glökiä. Pylly ehti vähän paleltua, kun ei alla ollut kuin ohut viltti, mutta paluumatka lämmittäisi taas koko kropan.
Kun kaikki olivat syöneet, lähdimme paluumatkalle. Matka oli lyhyempi ja helppokulkuista. Koirat viipottivat edessä päin. Pohdittiin vielä pulkkamäkeä, mutta kaikilla oli voimat niin lopussa, että ajatuksesta luovuttiin. Kun päästiin rantaan, kiittelin mukavasta päivästä ja lähdin kotiin päin.
Kun pääsin kotiin, olin niin väsynyt, etten jaksanut kuin peseytyä ja lähdin pienille päiväunille. Muistokin jäi tuosta päivästä, sillä takkini haisee yhä ihan savulle..

Sellainen rieha meillä oli. Täytyy ottaa toistekin samanmoinen.