Muistelen välillä lämmöllä niitä lapsuuden ajan Jouluja, jolloin sitä odotti malttamattomana. Koristeltiin tekokuusi, laitettiin kyntteliköt ikkunoihin, poltettiin kynttilöitä, leivottiin torttuja ja pipareita. Joinakin vuosina tehtiin myös piparkakkutalo. Koti tuoksui Joululta, ulkona sateli lunta hiljalleen. Oli pimeää, mutta ei ahdistanut. Käytiin hautausmaalla muistamassa vainajia ja nautittiin yhdessä Jouluruoka. Sauna ja laulut, lopulta tuli Joulupukkikin. Lahjoja availtiin ja loppuilta menikin leikkien ja Samu Sirkan Joulutervehdystä katsoen..
En ole varma, milloin välinpitämättömyys Joulun suhteen alkoi.. Kai silloin, kun muutin pois kotoa 16 vuotiaana ja aloitin seurustelun. Jouluaika on ollut siitä lähtien minulle pakkopullaa, jolloin kokee velvollisuudekseen ajella ympäri Keski-Suomea sukulaisten ja lähimmäisten luokse. Parhaimmassa tapauksessa oma kumppani on töissä ja joudut yksin toteuttamaan näitä velvollisuuksia. Jos saisin valita, viettäisin Joulunajan töissä. Raataisin vaikka henkihieveriin itseni, kunhan välttyisin epämääräisiltä Jouluhössötyksiltä. Johtuuko kyynisyyteni siitä, että vanhempani käyttävät myös Jouluisin alkoholia?
Lahjoja tykkään ostella ja tuoda muille iloa, varsinkin ystävien ja sukulaisten lapsille. Kun tietää, mitä lapsi on toivonut ja uskoo vilpittömästi pukkiin, haluaa toteuttaa toiveen. Ilahdutus lahjoin on ainoa asia, miksi pidän Joulusta. Tosin, inhoan paketointia..
ps. Huumori minulla on silti tallessa, vaikken niin Joulusta välitäkään
