Läski Urheilee

Olen hurahtanut tai sanotaanko, että minun on ollut pakko hurahtaa liikkumiseen. Liki rutiiniksi muodostuneet liikuntamuodot, kuten jumppa ja kuntoliikunta, kehonhuolto, vesijuoksu ja vesijumppa, pakottavat minut jättämään kotisohvan neljänä päivänä viikossa. Ruokavaliokin on pitänyt laittaa uuteen uskoon, mutta herkuista en ole silti luopunut.

Liityin Kilokaarti-ryhmään, joka koostuu ylipainoisista aikuisista, viime syksynä. Meillä jokaisella on sama ongelma ja suunnilleen samat tavoitteet eli saada painoa putoamaan terveellisesti ja pysyvästi. En oikeastaan ole koskaan liiemmin nauttinut liikunnasta, vaikka pidänkin tanssimisesta ja aerobicista. Olenkin joskus kokeillut liittyä kansalaisopiston tai jonkin kuntosalin ryhmiin liikkumaan, mutta lopulta olen jättäytynyt pois, koska koen olevani liian huonokuntoinen kyseisiin ryhmiin. Inhoan kaikkein eniten jättimäisiä peilejä, joista näen punoittavan naamani ja hyllyvät läskini. Motivaatio katoaa samantien, kun tajuan olevani ainoa hyllyvä punanaama muiden joukossa. Siksi kai olenkin innostunut liikunnasta nimenomaisesti Kilokaartin joukoissa. Vaikka peilistä tuijottaakin läski punanaama, tiedän etten ole ainoa joka huhkii hikipäässä äärirajoilla.

Ilokseni olenkin saanut todeta joitain muutoksia tapahtuneen. Vyötärönympärykseni on kaventunut 3,5cm, painoakin on saattanut pudota ( en tarkkaile painoani itse, sillä Kilokaartin kehonkoostumusmittauksissa näen tarkat tulokset, mitä kehossani on tapahtunut ) ja ainakin jaksan paremmin. Tosin, se ei ole mukavaa, kun joka päivä kehossa kramppaa jokin paikaa, kuten tällä hetkellä pakarat ja reidet. Tämä siksi, kun eilen teimme käsipainoharjoitteita askelkyykkyjen kera. Trainerimme ei päästä meitä helpolla. Hän haluaa, että ainakin kerran esim. askelkyykky menee täydellisesti molemmin puolin. Hän seisoo vieressä ja huutaa kannustuksia tasan niin kauan, kun kyseinen liike onnistuu nappiin.

Minun ongelmani on aina ollut heikot polvet ja nilkat sekä ranteet. Siksipä kahvakuula ei ole meikäläiselle paras mahdollinen väline ja juuri nämä kyykyt epäonnistuvat, kun polveni lähtevät sombaamaan omille teilleen, vaikka niiden tulisi pysyä linjassa jalkaterien kanssa. Tässäpä haastetta. Niinpä olenkin haastanut itseni tekemään 5 täydellistä askelkyykkyä joka päivä. Kävelyni muistuttaa tällä hetkellä raiskatun pingviinin lyllerrystä ja portaissa jalat tutisevat, mutta on se sen arvoista.

Tavoitteeni on painonpudotuksen lisäksi, että jaksaisin taas hölkätä ja voisin hyppiä ilman käsittämättömän tuskaista tunnetta. Armoaikaa on vielä 2, 5 vuotta.