Kesälomareissu

Niin se tuli lusittua kesäloma taas kerran. Ei tuo 4 viikkoa riitä mihinkään. Pitäisi olla koko kesän kestävä loma, 1.6.- 31.8. Siinä ehtisi jo unohtaakin työasiat ja rentoutua.
Minun kesälomani hurahti vauhdilla ohi, hyvä kun mukana ehti pysyä. Paljon tuli touhuttua ja vähän reissattuakin. Näin hyviä ystäviäni ja juhlin välillä aika railakkaasti.
Painonpudotuskin unohtui mielestä, mutta olen kyllä liikkunut sen verran reippaasti, että tuskin puntari paljoa värähtää huonompaan suuntaan. Paino asiaa en aio murehtia vielä, katsotaan josko mieli muuttuisi kun syksyä kohti edetään. Aina se on muuttunut..

Kävin kesälomallani Varsinais-Suomessa. Ensin lähdin Raumalle, katsastamaan Vanhaa Raumaa. Siitä Uuteenkaupunkiin, jossa minulla oli hotelli varattu kahdeksi yöksi. Hotellin nimi oli Finlandia Hotel Aquarius ja voin kyllä ihan suositella. Kyllä siellä nukkui ihan hyvin, aamiainen oli mitä mainioin ja kun kävin päivällistä syömässä hotellin ravintolassa, niin kyllä ruoka maistui. Ehkä pieni miinus puoli oli se, kun netti ei toiminut huoneessa, vain hotellin aulassa ( tai sitten vika oli käyttäjässä ) ja kuntosali oli eh.. hieman pieni ja laitteet risaiset. Sain silti pienen hien pintaan. Hotellissa oli tuona aikana kiertävä musiikkifestivaali, joka tosin tuli aika isona yllätyksenä. Kyseistä festaria ei nimittäin juuri mainostettu missään, vaikka minäkin selasin Uudenkaupungin tapahtumia netistä. Kävijöitä oli ehkä 10 henkeä, jotka siis maksoivat sisään. Minähän kuulin kaiken huoneeseeni ja jammailin pikku kaljoissani musiikin tahtiin. Hyviä covereita soittivat, rokkia.
Välipäivänä lähdin Naanataliin pyörimään. Käyskentelin satama-alueella ja kävin Muumimaan porteillakin. Kiersin vanhaa kaupunkia ja ohitin Rakkaudenpolunkin. Mukulakiveä mukulakiven jälkeen, kyllä jalat olivat väsyneet. Torilta ostin rasian mansikoita, eivät maistuneet juuri millekään. Palasin takaisin Uuteenkaupunkiin ja hotelliin.
Kävin myös Uudenkaupungin paikallisessa, Kirstassa, laulamassa karaokea. Hotellilta käveli hyvin joenvartta pitkin lauleskelemaan. Paikka oli ihan viihtyisä, mutta outoa kyllä, kukaan ei koskaan taputtanut toisen laululle. Minä yksinäni läpsytin käsiäni jokaiselle laulajalle, mutta kukaan muu ei taputtanut. Se tuntui oudolta. Palasin hyvissä ajoin takaisin hotellille, koska seuraavana päivänä piti jatkaa matkaa toisaalle.
Kaksi yötä nukuttuani Uudessakaupungissa, suuntasin matkani Särkisaloon. Kävin vähän sukulaisia moikkaamassa, kun nyt siellä päin liikuin. Jäin ihan yötämyöten olemaan. Grillasimme ja saunoimme. Matkalla Särkisaloon kävin Louhisaaren linnassa tutustumassa Mannerheimin synnyintaloon. Kierros oli mielenkiintoinen, vaikka minulla menikin henkilöt ja vuosiluvut lopulta sekaisin. Kierros maksoi 7€/henkilöltä ja kesti puolisen tuntia.
Seuraavana päivänä, lähdin Särkisalosta kohti Turun saaristoa. Olin varannut pienen mökin Nauvosta kahdeksi yöksi. Mökki sijaitsi 21 muun mökin kanssa kalliokkoisessa metsässä, joka vietti jyrkästi alas päin merenrantaan. Mökissä oli vain kerrossänky, ikean halppis valo, patteri, joka ei paljoa lämmittänyt ja peili sekä tietysti petivaatteet. Ulkorakennuksessa oli suihku ja keittiötilat, jossa oli astioita, mikro ja pieni jääkaappi. Tarkoitus oli nukkua yön yli ja lähteä seuraavana päivänä laivalla Nötön saarelle.
Laiva kulki Pärnäisiltä Utöseen ja takaisin ja kyydissä sai jäädä pois millä saarella vaan. Olisihan se ollut mielenkiintoista mennä käymään Utössä asti, mutta maissa ei olisi ehtinyt olla kuin 15 minuuttia. Nötössä ehdin kuitenkin kierrellä reilut 5 tuntia.
Nötö on noin 7-9km pituinen saari, jonka melkein kiersin päästä päähän, aikaa kun oli. Tiet olivat hiekkateitä, saari oli kallioista. Laivasta kun nousin, vastaan hyökkäsi ystävällinen musta koira, joka ilmeisesti oli saaren asukkaiden koira, jota pitivät vapaana. Minä kun koiria vähän pelkään, peräännyin tietysti heti ja meinasin humpsahtaa mereen. Joku kutsui koiran pois ja pääsin pinteestä.  Ns. satamassa oli butiikki eli saaren ainoa kauppa, josta löytyi elintarvikkeita ja lahjatavaroita. Hinnat olivat korkealla. Lisäksi saaresta löytyi kahvila, joka oltiin perustettu vanhan koulun tiloihin. Kaksi kahvia ja kakkupalat maksoivat 15€, mutta kahvia sai hakea santsikupin. Vesi maistui aivan suuvedeltä, en suosittele.
Saarella on noin 1,5km päästä satamasta Soiva kivi, jota kävin koettamassa. Kivi ei ollut kovinkaan suuri, vähän lituskainen, johon oli hakattu toisilla kivillä uria. Kun uria löi pienellä kivellä, kivestä kuului kaikumainen heleä ääni. Kivestä kuului ehkä kolmea erilaista ääntä. Ihan jännä kokemus, tosin matka oli ehkä liian pitkä kävellä kuumalla ja vaikea kulkuinen oli reittikin.
Lisäksi saarella oli kaunis kappeli, jota kävin ihastelemassa ja valokuvaamassa, sisään ei päässyt. Jatkoin tietä saaren toiselle puolelle, jossa ei juuri ollut edes asutusta. Siellä rämmin 1,5 tuntia ja totesin vain, ettei enää ikinä. Olin aivan väsynyt ja hiestä märkä, aurinko porotti kuumana, vettä ei ollut mukana tai mitään muutakaan juomista ja hyttyset hyökkivät kimppuun. Kun lopulta pääsin takaisin "sivistyksen" pariin, painelin samoin tein butiikkiin ja ostin limsaa ja keksejä. Istuskelin loppu ajan uuvuksissa kallioilla ja ihastelin maisemia ja otin aurinkoa. Laiva saapui myöhässä. Onneksi sain istumapaikan sisätiloista. Nukuin onnellisesti koko matkan, olin aivan finaalissa. Kun vihdoin pääsin takaisin mökille, oli ruoanlaiton aika. Grilliin tuli ja pihvit paistumaan.
Seuraavana päivänä oli kotia lähdön hetki. Päätin lähteä aikaisin liikkeelle, koska kotimatka kesti kuitenkin 4-5 tuntia. Piti pysähdellä pari kertaa. Olin jo iltapäivällä kotona. Väsynyt olotila, hieman haikea mieli, mutta olipa mukava tulla takaisin kotiin.

Sellainen kesäreissu tänä vuonna..

Taidetta

Yleisön pyynnöstä laitan muutamia valokuvia maalauksistani. Jokainen saa tulkita ne omalla tavallaan.

 Kuukautinen

 Harjoittelu: Köynnös

 Kevät

 Metsä

 Elämä on vankila

 Maisema

 Ulottuvuus

 Vaeltaja

 Valinnat

 Näkymät

 Auringonlasku

 Kiitos

 Ranskalainen ilta

 Yksin

 Uskallus

 Uskallus 2

Voima

Ystävä

Ystäviä pitäisi tavata useammin. Tapasin eilen pitkästä pitkästä aikaa erään ystäväni, johon tutustuin aikoinaan työnmerkeissä. Olimme eri planeetoilta tuolloin, mutta joku vaan synkkasi. Niinpä tapailimme myös vapaa-ajalla. Kummallakin on tarve parantaa maailmaa. Kumpikin olemme voimakastahtoisia ihmettelijöitä. Kummallakin on hyvä huumorintaju, joka ei tosin aina pysy hyvän maun rajoissa. Mutta kelläpä pysyisi?

Viime näkemisestämme oli kulunut ainakin vuosi, ellei enemmänkin. Nykyään kun ei pysy enää ajan mukana. Sitä kulkee jatkuvasti ainakin pari kuukautta jäljessä. Kohta taas vaihtuu kuukausi ja minä junnaan edelleen tammikuun puolella..

Varmasti moni havahtuu toisinaan siihen, kuinka arki vie mukaansa oravanpyörään ja vuodet valuvat kuin vesi sormien välistä. On jopa traagista huomata täyttävänsä taas vuosia, kun tuntuu ettei edellisistä syntymäpäivistä ole kuin hetki. Sitten alkaa laskemaan omaa ikäänsä. Minä lopetin laskemisen sen jälkeen kun täytin 22.

On epäreilua, kuinka työ, harmaa arki ja mahdolliset velvollisuudet vievät suurimman osan ajastamme. Siksi onkin hyvä välillä istua hyvän ystävän kanssa kahvipöydän ääreen ja jutustella asiat järjestykseen. Pari päivää sitä pysyykin kartalla, mutta sitten taas ajantaju hukkuu arjen pyörteisiin.

Onneksi kevät koittaa pian ja silloin aion olla kartalla päivistä, hetkistä ja tunnetiloista. Tavata enemmänkin ystäviäni, käydä katsomassa pieniä vauvoja, joita sukuumme on siunaantunut lähi kuukausina. Haistella ulkoilman keväisiä tuoksuja, maistella Pääsiäisenä suklaata ja aivastella siitepölyallergiaani. Ehkä tänä keväänä muistan aloittaa allergialääkkeen ajoissa...

Ystävänpäivärieha

Lauantaina oli Ystävänpäivä. En juurikaan muistanut ystäviäni, en edes lähettänyt korttia kenellekään. Sovimme kuitenkin pienen kaveriporukan kesken, että lähdetään ulkoilemaan.
Niinpä lauantaina sovimme treffit järven rannalle. Onneksi ei ollut paljoa pakkasta. Sovitulla treffauspaikalla seistä nökötti jo useampi tuttu kasvo, kun saavuin paikalle. Tarkoitus oli kävellä jäitä pitkin lähisaareen paistamaan makkaraa.
Jää vaikutti kestävältä. Minä nimittäin pelkään mennä jäälle, mutta lopulta muut saivat minut vakuuttuneeksi jään lujuudesta. Alkumatka menikin hyvin, jäällä oleva lumi ei paljoa upottanut. Silloin tällöin jalka saattoi humpsahtaa lumeen, mutta ei kovin montaa kertaa.
Kun lähdettiin keskemmälle järveä, lumi upotti hieman enemmän ja tuli paljon märkiä kohtia. Jouduimme kiertelemään jäällä, jottei tarvitsisi mennä märkien lammikoiden päältä. Kun pääsimme yhden märemmän kohdan ohi, oli edessä jo toinen. Lopulta päätimme kääntyä takaisin, jotteivat kengät ihan totaalisesti kastu.
Olimme kulkeneet pienen saaren ohi, joten päätimme pysähtyä siihen. Tunnin tarvottuamme hankisella jäällä, olin aivan hikinen, eikä palelemisesta ollut tietoakaan. Kaivoimme vilttiä esiin ja istuuduimme maahan. Miehet hoitivat nuotion.
Eräs ystäväni tarjoili ulkomaalaista anisviinaa. Sen olisi vissiin pitänyt maistua hedelmäiseltäkin, mutta meikäläisen suuhun se pieni tilkka oli pahan makuista. Ihmettelimme, kun ystävämme pystyi juomaan isompiakin hörppyjä kyseistä litkua. Prosentteja oli kuulemma 40. Kavereillani oli myös koiria mukana. Pienin koira ihan tärisi, kun toinen oli vähän kastunut jäällä.
Viimein nuotio paloi ja kaikki kaivoivat makkaroita esiin. Pari oli käynyt vuolemassa makkaratikkuja lähimetsästä. Siinä me nökötimme leirinuotiolla ja paistoimme makkaraa ja kiehautimme glökiä pannussa. Kaikkeen oltiin varauduttu. Ja kyllä täytyy tunnustaa, että pitkästä aikaa maistui nuotiomakkara hyvältä. Päälle vielä lämmintä glökiä. Pylly ehti vähän paleltua, kun ei alla ollut kuin ohut viltti, mutta paluumatka lämmittäisi taas koko kropan.
Kun kaikki olivat syöneet, lähdimme paluumatkalle. Matka oli lyhyempi ja helppokulkuista. Koirat viipottivat edessä päin. Pohdittiin vielä pulkkamäkeä, mutta kaikilla oli voimat niin lopussa, että ajatuksesta luovuttiin. Kun päästiin rantaan, kiittelin mukavasta päivästä ja lähdin kotiin päin.
Kun pääsin kotiin, olin niin väsynyt, etten jaksanut kuin peseytyä ja lähdin pienille päiväunille. Muistokin jäi tuosta päivästä, sillä takkini haisee yhä ihan savulle..

Sellainen rieha meillä oli. Täytyy ottaa toistekin samanmoinen.

Uuden Vuoden lupauksia

Varmaan jokainen tekee uutena vuonna jonkinlaisia lupauksia. Joku tahtoo lopettaa tupakoinnin, toinen vähentää alkoholin kulutusta. Suurin osa ihmisistä, veikkaanpa, tahtoo pudottaa painoaan. Näin alkaa käsittämätön kuntokuuri ja dieetit. Monet jaksavat pari viikkoa, toiset kuukausia. Sellaista dieettiä ei olekaan, jota kukaan jaksaisi vuosia. 

Itse olen oppinut painonpudotuksesta sen verran, ettei dieetit ole avainasia. Paino putoaa, kun syö monipuolisesti ja terveellisesti ja muistaa liikkua päivittäin. Jo 30minuutin päivittäinen liikunta auttaa painonpudotuksessa. Niin lyhyt aika. Kävelee sitten töistä kotiin, kotoa kauppaan tai jumppaa kotona, jokaisella on varmasti se puoli tuntia aikaa itselleen. Kiireinen vanhempi voi tehdä vatsalihaksia samalla kun lapset leikkivät. Tai päiväunien aikaan. Lasten kanniskelu ja nostelu käy kuntoilusta myös, kunhan muistaa ergonomisen asennon. 

Ymmärrän heitä, jotka ovat masentuneita eivätkä yksinkertaisesti jaksa tehdä omalle tilalleen mitään. Itse olen monta vuotta paininut masennuksen kanssa, varsinkin syys- ja talvisaikaan. Nykyinen lääkitykseni mahdollistaa sen, että jaksan käydä töissä. Töiden jälkeen olenkin aivan lopussa. Ja siitä pitäisi sitten jaksaa lähteä salille tai vesijumppaan. Viime syksy meni ahdistuksen kanssa painiessa. En kertakaikkiaan päässyt kotoa ulos, paitsi töihin. Kauppareissu ahdisti, linja-autoon meno ahdisti, kaikki kodin ulkopuolinen ahdisti. Autolla ajo ahdistaa vieläkin. Uusi lääke aloitettiin ja se on nyt helpottanut oloani, hieman. 

Painonpudotuksesta sen verran vielä, että on hyvä tehdä itselleen tavoitteet. Minun tavoitteeni on -5kg/puoli vuotta. Viime syksynä en päässyt tavoitteeseeni. Viime keväänä sain pudotettua 8kg. Olo muuttuu hyväksi, kun saa itsensä jumppaan tai salille tai kävelylenkille. Jokainen pienikin askel on lopulta suuri harppaus ja se näkyy vaa,alla ja vyötäröllä. 

Niinpä minä en tehnyt uuden vuoden lupausta tänä vuonna, vaan elän sitä samaa lupausta, jonka aloitin kaksi vuotta sitten. Pudotan painoani, kilo kilolta ja lopulta joku vuosi pääsen tavoitteeseeni. Sitten voin luvata jotain uutta. 

Hyvää Uutta Vuotta!

Taas se Joulu tulee

Olen henkilö, joka ei välitä joulusta. Joka ikinen vuosi ihmettelen näitä jouluhenkisiä, jotka tahtovat jo marraskuussa laittaa kyntteliköt sun muut jouluvalot esille, ostelevat lahjoja pitkin vuotta ja rallattelevat joulusävelmiä innosta puhkuen.

Minua lähinnä ahdistavat ensinnäkin tämä pimeys sekä liukkaat kelit. Tosin niitä liukkaita ei ole vielä juurikaan näkynyt. Pimeyttä sen sijaan riittää ja se tuntuu lohduttomalta ja väsyttävältä. Vielä pitäisi kestää pari kuukautta.

Jälleen tänäkin vuonna sain kuulla, että rakas kumppanini on joulun töissä. Sen sijaan, että olisi ollut hänen vuoronsa viimein viettää joulua kanssani edes hieman, hän tarjoutui tekemään töitä. Päätin, etten käy sukulaisissa, vaan olla mökötän kotona television ääressä. Voi toki olla, että pyörrän vielä päätökseni, kiitos rakkaan äitini, joka vasta jouluihminen onkin. Hänen tykönä tuoksuu aina vastaleivottu leipä ja jos hyvin käy, marjapiirakka. Jouluruoatkin hän tekee aina itse ja siitä iso hatunnosto hänelle. Monet eivät nykypäivänä jaksa alkaa väkertämään karjalanpaistista lähtien kaikkea joulupöytään. Ja maistuuhan itsetekemä aina paremmalle.
Täytyy tosin myöntää, etten juurikaan perusta jouluruoista, saati kinkusta. Onneksi äiti tekeekin minulle aina makaronilaatikon muiden laatikoiden lisäksi.

Mutta jotta negatiivinen sävyni edes hieman hellittäisi, sanottakoon, että tykkään antaa joululahjoja. Siitä tulen hyvälle mielelle. Ja jälkeen päin on mukava kuulla, kuinka lapsi ihastui pakettiensa sisältöihin ja sai juuri sitä, mitä toivoi. Usko Joulupukkiin on vahva.

Päätän tämän toivottamalla kaikille rauhallista joulun aikaa.

Läski Urheilee

Olen hurahtanut tai sanotaanko, että minun on ollut pakko hurahtaa liikkumiseen. Liki rutiiniksi muodostuneet liikuntamuodot, kuten jumppa ja kuntoliikunta, kehonhuolto, vesijuoksu ja vesijumppa, pakottavat minut jättämään kotisohvan neljänä päivänä viikossa. Ruokavaliokin on pitänyt laittaa uuteen uskoon, mutta herkuista en ole silti luopunut.

Liityin Kilokaarti-ryhmään, joka koostuu ylipainoisista aikuisista, viime syksynä. Meillä jokaisella on sama ongelma ja suunnilleen samat tavoitteet eli saada painoa putoamaan terveellisesti ja pysyvästi. En oikeastaan ole koskaan liiemmin nauttinut liikunnasta, vaikka pidänkin tanssimisesta ja aerobicista. Olenkin joskus kokeillut liittyä kansalaisopiston tai jonkin kuntosalin ryhmiin liikkumaan, mutta lopulta olen jättäytynyt pois, koska koen olevani liian huonokuntoinen kyseisiin ryhmiin. Inhoan kaikkein eniten jättimäisiä peilejä, joista näen punoittavan naamani ja hyllyvät läskini. Motivaatio katoaa samantien, kun tajuan olevani ainoa hyllyvä punanaama muiden joukossa. Siksi kai olenkin innostunut liikunnasta nimenomaisesti Kilokaartin joukoissa. Vaikka peilistä tuijottaakin läski punanaama, tiedän etten ole ainoa joka huhkii hikipäässä äärirajoilla.

Ilokseni olenkin saanut todeta joitain muutoksia tapahtuneen. Vyötärönympärykseni on kaventunut 3,5cm, painoakin on saattanut pudota ( en tarkkaile painoani itse, sillä Kilokaartin kehonkoostumusmittauksissa näen tarkat tulokset, mitä kehossani on tapahtunut ) ja ainakin jaksan paremmin. Tosin, se ei ole mukavaa, kun joka päivä kehossa kramppaa jokin paikaa, kuten tällä hetkellä pakarat ja reidet. Tämä siksi, kun eilen teimme käsipainoharjoitteita askelkyykkyjen kera. Trainerimme ei päästä meitä helpolla. Hän haluaa, että ainakin kerran esim. askelkyykky menee täydellisesti molemmin puolin. Hän seisoo vieressä ja huutaa kannustuksia tasan niin kauan, kun kyseinen liike onnistuu nappiin.

Minun ongelmani on aina ollut heikot polvet ja nilkat sekä ranteet. Siksipä kahvakuula ei ole meikäläiselle paras mahdollinen väline ja juuri nämä kyykyt epäonnistuvat, kun polveni lähtevät sombaamaan omille teilleen, vaikka niiden tulisi pysyä linjassa jalkaterien kanssa. Tässäpä haastetta. Niinpä olenkin haastanut itseni tekemään 5 täydellistä askelkyykkyä joka päivä. Kävelyni muistuttaa tällä hetkellä raiskatun pingviinin lyllerrystä ja portaissa jalat tutisevat, mutta on se sen arvoista.

Tavoitteeni on painonpudotuksen lisäksi, että jaksaisin taas hölkätä ja voisin hyppiä ilman käsittämättömän tuskaista tunnetta. Armoaikaa on vielä 2, 5 vuotta.